maanantai 28. lokakuuta 2013

Viikonloppuna


Se olisi taas uusi viikko! 
Menipä nopeasti taas päivät blogitauon vallitessa- en pahemmin ole edes koneella ollut! 

Viikonloppuna olikin ihanaa olla vaan kotona koko perheen voimin. Valitettavasti tänne muutto ei ole pitänyt Joonasta yhtään enempi kotona töiden siirryttyä taas muualle päin, joten paljon ollaan lapsien kanssa keskenään.
Tosi tylsää! Kerhoissa kovasti Sirpan kanssa pyöritään, mutta oikean ystävän puuttuessa täältä ei puhelimessa puhuminen paljon ikävää helpota.
Meinasin jossain vaiheessa jo hehkuttaa, että tykkäänkin asua pienemmällä paikkakunnalla, mutta se taisi olla uutuuden viehätystään sillä enää siltä ei tunnu. 

Aina ei jaksaisi paahtaa autolla vaihtaen paikkakuntaa, että näkisi vaan ihmisiä puistossa varsinkin, kun vihaan pyöriä autolla keskustoissa etsien hankalia parkkipaikkoja.
Muutamasti ollaan Joonaksen ollessa kotona hypätty autoon ja menty ihan vaan puistoilemaan Tampereelle. 

Sunnuntaina käytiin remontoidussa Pikku Kakkosen- puistossa ja voi sitä lasten riemua!
"Äiti kato miten paljon ihmis lapsia!!!!" 
Tosiaan puistossa oli varmasti enemmän porukkaa kuin tämän kylän keskustan puistossa käy kolmessa kuukaudessa ihmisiä;)





Puistoilun jälkeen herkuteltiin Joonaksen paistamilla letuilla♥ Sirpa herkutteli hillolla ja kermavaahdolla maistaen pienen palan lettua.. Sen sijaan Sisu halusi neljännenkin letun josta osa jäi syömättä miksköhän??.


Lauantai aamuna liityin mäkin sirkukseen ja kyttäsin netissä milloin pääsisin naputtelemaan ostoskoriin uusia raitoja, jotka ovatkin ainoita Po.pin vaatteita joita todella suosin niiden kestäessä pesusta toiseen.
Hermot menetin ja kelloa katsellen aloin jo hokemaan ettei mitään edes tarvita, kun kuitenkin kysyin sopisko Ideapark- reissu mitenkään tossa ihan pian? No sopihan se muulle porukalle ulkoruuan toivossa! :D
Oltiin Ideaparkissa vasta 11 aikaan ja olin melko varma ettei mitään ole jäljellä, mutta hyvinhän siellä oli tavaraa vielä. Peittoja ja tyynyliinojakin oli. Isommat sydän ja tähtivaatteet oli loppuneet.


Sisulle otin paidan ja Sirpalle sukkikset, paidan ja leggarit. Hame olisi ollut ihana, mutta koot oli tosi huonot! Pienempi olisi ollut Sirpalle just sopiva ja isompi taas oli hirvittävän iso ja koko olikin 98-128cm! 
Välikoko olisi ollut kiva.

Monen muunkin olen nähnyt sirkustelevan blogeissa ja kova kuhina tuntuu Facebookissakin Po.p-ryhmässä käyvän vielä kyseisistä vaatteista, joten varmasti ei jää hyllyihin roikkumaan.
Liikkeisiin lukemani perusteella on tulossa jotain lisäyksiä ja netissä oli kaikki yhdellä kertaa.

8 kommenttia:

  1. Noh voihan! Kävin lauantaina Tampereella ja piti ohimennen käydä kurkkaamassa rempattu Pikkukakkosen puisto mutta unohdin :O. No joo, satoi vettä niin en vissiin viittinyt tehdä ylimääräisiä mutkia :D.

    Ja mä en yhtään jaksanut kiinnostua Po.Pin sirkuksesta... Johtuisko siitä että niiden raidat on yllättäen alkaneet pomppia silmissä migreenin näköhäiriöiden aikana niin että olen joskus joutunut vaihtamaan lapselle toisen paidan raitojen sijaan :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kyllä tykättiin puistosta, en tiiä kylläkään millanen oli ennen, mutta nyt oli tosi monipuolisesti kaikkea kivaa vempelettä :)

      Mulla tulee paha olo ihan iltaisin mistä tahansa raitavaatteesta, kun lampun valossa viikkailee vaatteita kaappiin jos on useaa raitaa peräkkäin;D joten en ihmettele jos migreeniherkille aiheuttaakin migreeniä!!

      Poista
  2. Mitä kokoja sä otit teille noi multiraidat :)? Mä odotan vielä meidän omia kotiutumaan. Ne on iiiiihaniaaaaaa!!! :D (seonnut)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisulle otin 122/128cm, kun edellinen koko on sille niin just sopiva ja Sirpalle otin kans vähän reilua eli 98cm. En kyllä ole kokeillu niitä, toivottavasti ei huku niihin;D no sitte kasvatelkoon itteää, vaatekaapit on niin täynnä, että ihan sopivia ihan turha ostaa.

      Poista
  3. ihanii noi vaatteet!
    http://betrinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista